Aili Ikonen

Maamme arvostetuimpiin esiintyjiin lukeutuva Aili Ikonen on monipuolinen laulaja ja lauluntekijä.

Ikonen säveltää ja sanoittaa omalle yhtyeelleen, jonka viimeisin, vuonna 2017 julkaistu Piirrä minut –levy toi yhä tunteikkaamman ja henkilökohtaisemman puolen laulajan repertuaariin.

Ikonen esiintyy laaja-alaisesti aikamme huippuartistien kuten Jukka Perkon ja Hectorin kanssa. Häntä on kuultu lukuisten orkesterien kuten UMO Jazz Orchestran, Turun Filharmonisen Orkesterin, Norrbotten Big Bandin, Tampere Filharmonian ja Dallapén solistina.

Syksyllä 2018 Ikonen liittyi legendaarisen Rajaton-lauluyhtyeen riveihin.

Ikosen laulua ja musiikkia voi kuulla myös kokoonpanoissa Kvalda, Hereä sekä Ikosen Siskot.

Levyttävänä artistina Aili Ikonen on toiminut vuodesta 2004 alkaen. Diskografia sisältää muun muassa kaksi sooloalbumia Piirrä minut ja Laulan, Hereän Emma-ehdokkaanakin vuonna 2016 kilvoitelleen Veden värit -levyn, suomalaisen jazziskelmän ytimeen pureutuvan Jazzbasillin yhdessä HERD-jazztrion kanssa sekä Ella Fitzgeraldille omistetun albumin Aili Ikonen & Tribute to Ella. Ikosen pitkäikäisin jazzyhtye Kvalda voitti vuonna 2004 pohjoismaiden välisen Young Nordic Jazz Comets- kilpailun ja on julkaissut kolme pitkäsoittoa.